tiistai 15. huhtikuuta 2014

Shokit ja stressi uhkaavat – SISU pelastaa

Huono suunta
Kirjoittelin joskus 10 vuotta sitten tällaista: ”Visioijilla on tapana kehittää sosioekonomisia skenaarioita. Skenaariot ovat useimmiten talouslähtöisiä. Ihmislähtöisiä skenaarioita näkee harvemmin. Puhutaan markkinaohjautuvista globalisaatioskenaarioista tai kestävän kehityksen elämäntapaskenaarioista. Tai sitten puhutaan ohjatun kehittämisen skenaarioista, joissa viisasten miesten neuvostot päättävät mikä on oikein.

Yleensä skenaariot uskovat jatkuvan kehityksen trendeihin. Kriisin mahdollisuutta ei haluta tunnistaa. Nyt maailma näyttää siltä, että tarvitsemme uusia malleja ja uutta ihmislähtöistä ajattelutapaa. Tietoisuus lisääntyy. Aikakäsitys muuttuu. Sota terrorismia vastaan muuttuu sodaksi meitä itseämme vastaan. Uhat maailman luonnonjärkytyksistä koetaan totena. Kuitenkin jotain myönteistä - kulttuuriset arvot nousevat elintason kohoamisen myötä ”kaiken kansan” kiinnostuksen kohteeksi – tämä asia on todennettavissa jo nyt katsomalla Suomen huipputarjontaa kulttuurin alalla! ”

Nyt tuo puhe tuosta kulttuuristakin tuntuu liian positiiviselta. Maailma on menossa huonoon suuntaan. Kysynkin itseltäni onko tuosta suunnasta merkkinä kriisitietoisuuden nousu ajattelun pintakerroksiin? Nyt puhutaan luonnon kriiseistä, tulvista, myrskyistä, tornadoista, tulivuorenpurkauksen aiheuttamista tuhkapilvistä, maanjäristyksistä ja vieläpä ”vihollisista”, siis sodan mahdollisuudesta.




Kasvihuoneilmiön sanotaan olevan syynä säässä ilmeneviin muutoksiin. Viime vuosien luonnonkatastrofit ovat säikäyttäneet meidät. Kun yksilöinä ja yhteisönäkin olemme putkiaivoja ja yhden asian murehtijoita on erittäin hyvä, että maailmalla on noussut esiin kriisitietoisuus ja ”sisukkaiden kaupunkien ” teema. Silloin asioita käsitellään luonnon ja ihmisen kannalta. Ei yksinomaan kilpailukyvyn kannalta, mikä meillä tuntuu olevan mantra. Viisautta tarjolla: http://www.ipcc-wg2.gov/AR5/  


Tilanne muuttaa käsitteitä
Olen useissa yhteyksissä jauhanut riskianalyysin välttämättömyyttä yhteiskunnallisissa suunnitteluprosesseissa. Esimerkkinä olen käyttänyt teollisuuden soveltamaa riskianalyysiä. Rakennusalan kohteissa tällainen menettely on käytössä. Mutta ei juuri niin kuin se oikeasti pitäisi tehdä. Muistan aina ystäväni paperitehdasmiehen tarinoita teollisuuden riskianalyyseistä. Silloin insinöörit iloitsivat keksiessään kaikki mahdolliset tavat, joilla projekti voisi mennä pieleen. Parhaat ideat palkittiin suosionosoituksin ja joskus maljan nostolla. Yhteiskunnallisella sektorilla riskianalyysit jäävät tekemättä. Tai niissä usein epäonnistutaan. Riskit toteutuvat - vaikkapa noissa hankinnoissa.

Rockefeller säätiö shokkien taltuttajana – resilience!
Nyt riskit ovat nousseet arvoon arvaamattomaan. Itse Rockefeller säätiö on kehittänyt idean kriisiin tai ainakin shokkiin joutuneiden kaupunkien pelastautumisesta ja valmistautumisesta näihin kriiseihin. Kasvihuoneilmiö ei ilmeisesti ole tarpeellisen vetävä uhka – kaikkihan tapahtuu vasta vuosikymmenten kuluttua - lastenlastenlasten aikaan. Täytyy olla jotain tähän päivään iskevää. Keskitytään lähipelkoihin. Elämmehän tässä ja nyt.  Rockefeller säätiö on ilmeisesti näissä mietteissä päätynyt ideaansa: ”Resilient  Cities Centennial Challenge”.



Ystäväni Eero Paloheimo astui juuri tätä kirjoittaessani ovesta sisään. Hän sanoo, että resilient on tämän hetken muotisana. Niin kai. En kuule kotoisissa kuvioissa nykyään kenenkään puhuvan tiiviistä ja matalasta tai ekokaupungista, kaikki tuntuvat puhuvan täydennysrakentamisesta ja kompaktikaupungista. Onko tiiviimpi kaupunki mukautuvampi vastaanottamaan shokkeja ja stressiä? Sitäkö se on se tulevaisuus? Olisiko äkkiä muutettava maalle?

Asiaan!
Säätiö on pannut pystyyn 100 kaupungin ohjelmaan, jonka tarkoituksena on valmistautua 21-vuosisadan lisääntyvää stressiin ja shokkeihin. Nyt ohjelmaan on hyväksytty runsaat 30 kaupunkia. Ne tulevat saamaan kolmen vuoden aikana teknistä tukea ja varoja ”Resilient”- ohjelman toteuttamiseksi. Säätiö on varannut tarkoitukseen 100 miljoonaa USD. Tähän mennessä ohjelmaan on hyväksytty 10 kaupunkia Pohjois-Amerikasta, 7 kaupunkia Aasiasta, 5 Euroopasta, 2 muista Amerikoista ja 3 kaupunkia Lähi-Idästä, mukana on palestinalaisten pääkaupunki Ramallah. Onnittelen teitä rockefellerit, olen yllättynyt! Suuria kaupunkeja ovat mm. New York, Bangok, Rio de Janeiro, Surat, Melbourne, San Francisco, New Orleans, Rotterdam ja Rooma.


Mitä on ”resilient”? Sanalla on useita Suomen kieleen sopivia käännöksiä. Joustava, sitkeä, sisukas, lannistumaton, kimmoisa, pätevä, kestävä, vahva, selviytyjä. Erityisen sulokkaalta tuntu tuo meidän ikioma: SISUKAS. Sellaisia täytyy kaupunkien olla - nyt kun luonnon katastrofit ja ihmisen ikiomat katastrofit uhkaavat. Mutta olisiko sittenkin keksittävä sisun tilalle joku yleisempi, merkityksellisempi sana. Kestävä on jo käytössä. Sitkeä kaupunki vaikuttaa hieman sitkaalta. Joustava viittaa peräänantavuuteen ja vahvuus voimaan. Ei käy. Pätevyys on byrokratiaa ja lannistumattomuus on yrittäjähenkeä. Kimmoisa on taas pompoteltavissa. Olisi löydettävä kaikkia yhdistävä termi. Selviytyjä olisi hyvä, mutta sekin viittaa selvitystilaan. Ei auta, on käytettävä termiä SISUKAS. Englanniksi sisukas on kuin onkin lievästi sanottuna ”resilient”. Löytyy myös sisu-sanoja, jotka viittaavat itsepäisyyteen, ahneuteen ja inhorealismiin, mutta sellaisia negatiivisia piirteitä emme halua liittää omaan puhtaaseen suomalaiseen sisuumme.

  
Maa kestää iskuja ja palautuu. Se on joustava, sitkeä, sisukas, lannistumaton, kimmoisa, pätevä, kestävä, vahva, selviytyjä. Mutta kuinka kauan?

Klikkaa tuosta: http://vimeo.com/89725715

Kyky kestää iskuja ja palautua nopeasti
Rockefeller Foundation määrittelee käsitteen sisukkuus (RESILIENCE) seuraavalla tavalla: ”sisukkuus on systeemin, kokonaisuuden, yhteisön tai henkilön kyky kestää iskuja ja säilyttää vaaran hetkellä oleelliset toiminnot ja palautua nopeasti ja tehokkaasti”. Yksinkertaistaen sisukkuus (RESILIENCE) on jotain joka auttaa ihmiset jäämään henkiin, mukautumaan ja pyristelemään toimintakunnossa akuuttien iskujen ja kroonisen stressin alaisena. Organisoijat sanovat oppineensa vuosia kestäneen valmistelevan työn aikana että stressin aikoina sisukkaat (RESILIENT) systeemit auttavat selviytymään.

Rockefeller -säätlö on määritellyt SISULLE 5 pilaria:

Pilari 1: Jatkuva oppiminen
Kyky yleistää vanhoja kokemuksia jotka liittyvät saatuun palautteeseen, sekä kyky ennustaa tulevaisuutta ja vastaanottaa uusia ratkaisuja.
Pilari 2: Nopea palautuminen
Kyky palauttaa häiriytyneet toiminnot, uudelleenorganisoitua ja välttää siten pitkäaikaiset vauriot.
Pilari 3: Rajoitettu tai korjattavissa oleva vaurio
Kyky estää ja korjata järjestelmää rikkirepivät vauriot.
Pilari 4: Joustavuus
Kyky muuttua, uudistua ja omaksua vaihtoehtoisia strategioita hätätilan uhatessa.
Pilari 5: Varasuunnitelma
Kyky ylläpitää varasuunnitelmaa, siltä varalta että systeemin elintärkeä osa pettää.

Mihin tuo kaikki tähtää? Tähtääkö se kansalaistasolle tai tähtääkö se poliittiselle tasolle vai onko kysymys ainoastaan hallinnon tasosta. Kun Rockefeller säätiön presidentti, Dr. Judith Rodin piti lounaspuhetta New Yorkin uuden kaupunginjohtajan kunniaksi, hän halusi antaa kotikaupungilleen New Yorkille 5 ohjetta. Hän myös korosti vahvasti julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä. Ohjeet olivat seuraavat:

1.       Ensimmäiseksi olisi luotava hallintoon uusi virkanimike: ”taloudellisen kehityksen ja SISUKKUUDEN apulaiskaupunginjohtaja”.
2.       Toiseksi olisi kehitettävä koko kaupungin kattava kultamitalitason bussiliikennejärjestelmä: BUS RAPID TRANSIT. (Miksi muuten, kysyy liikennemies. No siksi että maanalaiseen ei luoteta Sandy-myrskyn täytettyä osan metrotunneleista ja avaaminen vei aikansa).
3.       Kolmanneksi seuraavan kaupunginjohtajan tulisi panostaa New Yorkin huipputason SISU- ohjelmaideoiden ja SISU-käytäntöjen jatkuvaan kehittämiseen.
4.       Neljänneksi rahaa on saatava osavaltiolta entistä nopeammin kansalaisten käyttöön SISU- ohjelmia sovellettaessa.
5.       Viidenneksi uuden pormestarin tulisi luoda infrastruktuuripankki, joka mahdollistaisi yksityisen sektorin laajemman osallistumisen SISU- infrastruktuurin rakentamiseen.

No, eipä tuo SISU-sana nyt tunnu oikein sopivan kaikkiin testattuihin yhteyksiin. Varsinkin tuo sisukkuuden apulaiskaupunginjohtaja tuntuu hieman hassulta. Kokeillaan vielä: ” Sisukkuuden apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri esitteli tulvamuuria Helsingin satamaan ”. Joku voisi sotkea vielä Suomen Sisuun! Ei se taida käydä! Keksikää viisaat parempi nimi.

Lopuksi kiitellään

Mutta kaikesta huolimatta ollen erittäin iloinen, että tämä surullinen asia on tullut vahvasti esiin ja toivon että myös Suomessa kriisiskenaariot tai riskimallinnukset olisivat osa suunnitteluprosessiamme. Tässä ei ole kysymys vain luonnonkatastrofeista. Tässä on kysymys taloudesta, sosiaalisesta muutoksesta ja ihmisten yksinäisyydestä. Ne sisältävät lähivuosikymmeninä vieläkin suurempia riskitekijöitä kuin luonto. Luonnon riskitekijät ovat kyllä tulossa, mutta hitaammin ja massiivisesti.  Jos muutos ja sen jatkuva käsittely eivät ole osa suunnitteluprosessiamme se ei myöskään tule olemaan tiedostettu osa meidän elämäämme. Tähän meillä ei ole varaa.

1 kommentti:

  1. Pena. Kiitos taas. Viihdytän ja sivistän itseäni blogillasi pääsiäisen aikana enemmän. Asia joka mietityttää yhä useammin on ns. jatkuvan kasvun teoriaan perustuva doktriini ja epäuskoni siihen. Eikö jatkuvan kasvun teoriaankin pure eräänlainen ”gravitaatiolaki” ja johtaahan se orjayhteiskunnan paluuseen. Olemme taas Nalle Wahlroos-syndroomassa eli uskomme kirkkaaseen utopistiseen teoriaan (kommunismi/markkinaliberalismi, mikä kulloinkin) ja pakotamme ihmisen palvelemaan tätä pohjimmiltaan oikeastaan vallankäytön opinkappaletta: elämä ja ihmiskunnan historia on väärää; teoria on oikeaa ja totta.
    Mutta tämä ei olut varsinaisen asiani, vaan Leo Kososen eilinen mainio esitys Kuopiossa joukkoliikennejärjestelmien (huom. monikko) ja kaupunkirakenteen vuorovaikutuksesta ja merkityksestä. Lähetän sen sinulle, kunhan sen saan. Leo lupasi haastatella sinua lähitulevaisuudessa.

    t. Pekka

    VastaaPoista