sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Suddenly I felt dizzy!

Tässä blogissa aiheena on Kampin Narinkan Laiturilla pidetty Helsingin kaupunkisuunnittelua käsittelevä luentosarja. Mutta kuten pitkähköillä luennoilla saattaa käydä, niin ajatus ryhtyy harhailemaan. Hetkellisesti saattaa hieman huimata, Niin juuri minulle kävi ja nyt onkin pakko heti alkuun kertoa tarina tunisialaisesta vakoojasta. Tämä tarina kerrottiin Muammar Gaddafin aikaisessa Libyassa.


Diktatuureissa on kuolettava synti kertoa vitsejä hallitsijasta. Ajatelkaa Neuvosto-Venäjää tai vaikkapa veljesmaata Viroa noina diktatuurin aikoina. Virolaisilla ei silloin todellakaan ollut yhtäkään poikkiteloista sanaa sanottavana venäläisistä, mutta nyt se purkautuu. Vai luitko Rein Raudin jutun Hesarista 17.4. Yllättävää kyllä Libyassa oli diktaattori Gaddafin aikaan tapana kertoa vitsejä hänestä itsestään tai vaarattomammin vain maan tilanteesta. Keskusteluseura piti kylläkin valita tarkasti. Muuten oli vaarana maanalainen vankila. No, kertoipa ystäväni minulle tunisialaisen vakoojan kohtalosta.

Huippuvakooja ja sai tehtäväksi selvittää libyalaisten mystistä hallintohimmeliä. Hän ylitti rajan Ras Jedirissä ja matkasi vapaasti kohti Tripolia. Veljeskansoilla oli vapaa oikeus ylittää raja. Minäkin olen ylittänyt rajan tuossa paikassa vähintään 150 kertaa. Olemme jopa suunnitelleet tuon rannikkoa seuraavan valtatien rakentamisen moottoritienä. Vakoilijan reitti pääkaupunki Tripoliin oli siis minulle varsin tuttu ja turvallinen. Hän oli lähestymässä Libyan Suuren Sosialistisen Jamahiriyan salaisuuksia. 

Tien suunnittelu vaatii tutkimuksia. Tässä Matti Ovalo mittailee etäisyyksiä Libyan rantatien varrelta, juuri sillä tiellä jota tunisialainen vakooja käytti mennessään suorittamaan vaativaa tiedustelutehtäväänsä.

Vakoilijan kolme tehtävää
Vakooja lähetettiin rajan yli tutkimaan Libyan silloista armeijaa, terveydenhuoltoa ja yliopistoja. Hän lähti matkalle, mutta katosi, eikä palannut sovittuun aikaan. Tunisian tiedusteluviranomaiset olivat huolissaan. Mitä oli tapahtunut heidän huippuvakoojalleen? Kului kokonainen vuosi ennen kuin vakooja sitten palasi. Nyt oli aika purkaa tiedot.

Vakoojan kertoman mukaan hän aloitti armeijan tilan selvittämisellä. Hän kertoi päässeensä korkeimpien everstien tuttavuuteen. (Maassa ei ollut kenraaleita, sillä valtionpäämies oli eversti). Hän perehtyi tarkasti eri aselajien kalustoon ja miesvahvuuteen. Mutta sitten hän ryhtyi perehtymään puolustusstrategiaan ja liittoutumisstrategiaan ja kysyi potentiaalisista vihollisista. Kuultuaan everstien selonteonhäntä alkoi äkkiä huimata ja pää tuntui sekoavan. Hän ei pystynyt jatkamaan.

No, hän siirtyi seuraavaan tehtävään: oli selvitettävä sairaalalaitoksen tilaa ja henkilökunnan saatavuutta. Olihan tunnettua, ettei omassa maassa koulutettu riittävästi sairaala-alan osaajia. Hän tapasi maan johtavia sairaalaviranomaisia ja huippulääkäreitä. Hänelle selvisi maan sairaanhoitajien ja lääkäreiden puute ja ne maat, joista työperäisiä maahanmuuttajia haluttiin. Mutta kun hän sitten ryhtyi selvittämään sosiaalihuollon ja terveydenhuollon kokonaisuutta ja strategiaa ja kuunteli viranomaisten selityksiä, hän tunsi äkkiä huimausta, eikä pystynyt hahmottamaan kokonaistilannetta. Tehtävästä oli luovuttava.

Hän siirtyi kolmanteen tehtävään tuloksettomien kahden tehtävän jälkeen. Kolmantena tehtävänä oli koulutus ja erityisesti yliopistot. Vakoilija tapasi opetusministerin ja yliopistojen rehtoreita. Opetusministeri kertoi ajatuksesta ammattikoulutuksen ja yliopistokoulutuksen yhtenäistämisestä. Yliopistojen rehtorit valittivat naisopiskelijoiden liiallista enemmyyttä ja talouselämän vähäistä panosta heidän rahoituksensa turvaamisessa. Kun hän sitten tiedusteli kansainvälisyydestä, hän sai vastauksia, jotka johtivat huimauskohtaukseen ja hänen oli lopetettava asian edelleen käsittely.

Näin vakoojan koko pitkällinen tehtävä oli sortunut mielenterveydelliseen ongelmaan: HE FELT DIZZY.

Miksi kerroin tämän jutun? Kerroin sen siksi, että olen juuri ollut aktiivisena osallistujana Kampin Narinkkatorin Laiturilla kuuntelemassa laajaa esitelmäsarjaa kaupunkisuunnittelusta ja erinäisistä lieveilmiöistä, jotka aiheeseen liittyvät. Nimittäin nyt minulle kävi juuri niin kuin tuolle tunisialaiselle vakoojalle: I FELT DIZZY!

Mikä innosti ja mikä masensi?
Tiedän kyllä, että kaupunki tulee varustamaan asukkaansa valtavalla tietopaketilla kaikesta kuullusta, ja siksipä minä keskityn vain eräisiin yksityiskohtiin. Sillä täytyyhän tuosta tunisialaisen vakoojan kokemustaustasta jotain oppia. Sanon nyt alkuun, että ajatus Laiturin viikon kestävistä ”kaupunkisuunnittelumessuista” oli varsin erinomainen. Ilpo Aarniala kaikessa hulluudessaan kommentoi blogissaan ansiokkaalla tavalla tilaisuuden antia:  http://hulluarkkitehti.fi.
  
Tilaisuuden aloittivat apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki ja virastopäällikkö Mikko Aho. Molemmilla on sana hallussaan. He olivat myös komea pari estradilla. Molempien teksti oli määrätietoista leipätekstiä. Jopa ylipormestarin haamu väikkyi puheen päällä. Mutta, kun on sellaiseksi syntynyt, että täytyy edetä negaatioiden kautta, niin mikä jäi puuttumaan? No, sepä selvisi eilen yölukemisen parissa. Anton Tshehov kirjoitti näin novellissaan Kaksintaistelu: ”Etsiessään totuutta ihmiset kulkevat kaksi askelta eteenpäin ja yhden askelen taaksepäin. Kärsimys, erehdykset ja elämänikävä heittävät heitä taaksepäin, mutta totuudenjano ja sisukas tahto ajavat heitä yhä eteenpäin. Ja kuka tietää? Ehkäpä saavuttavat todellisen totuuden.” Niin siis mikä tässä selvisi? No, selvisi se, että tulevaisuuden esittäminen faktana on virhe. Se on fiktiota. Joten ystäväni Anni ja Mikko, olkaa valmiita ottamaan myös askel taaksepäin.

Esitelmät ja keskustelut polveilivat asiasta toiseen. Kävin oikein käsipäivää kiittelemässä lautakunnan puheenjohtajaa Risto Rautavaa hyvästä hommasta.  Mikko Aho oli saanut kiitokset jo oman esityksensä jälkeen. Lautakunnan keskustelu oli sinänsä kiva. He tuntuivat viihtyvän yhdessä. Ja mikä pahinta: olivat vielä samaa mieltä monista kohtalonkysymyksistä.  Kaikki esimerkiksi kädet oikoisenaan pystyssä kun torneista puhutaan.

Lautakunnan jäsenet Tom Packalén (ps), Matti Niiranen (kok), Risto Rautava (kok) Elina Moisio (vihr), Jape Lovén (sdp) ja Eija Loukoila (vas) äänestivät puheenjohtajan pyynnöstä. Kaikki halusivat Helsinkiin torneja Vancouverin malliin. Myös Pisarasta olisi kysyttäessä tullut sama äänestystulos. Mitäpä sitten Malmin lentokentän säilyttäminen historiallisessa käytössään?  Kaikki muut paitsi Tom Packalen halusivat sen rakennusmaaksi. Kivinokka nyt tuntui pikkuisen synnyttävän erimielisyyksiä. Kaupunkibulevardien puolesta olisi noussut kaikkien muiden kädet paitsi komissario Packalénin. Rautavalla tuntuu olevan yksimielinen porukka hanskassaan. Vielä muutan päivän pääministerin, Alexander Stubbin ehdotus konsensuksen särkemiseksi ei ole näköjään saanut suosiota minun kotikaupunkini poliitikoilta.
  
Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta on legendaarinen paikka. Muistelen aikoja kun Ylermi Runko johti lautakuntaa tiukalla kädellä. Silloin ei myöskään sopuiltu nykyiseen malliin. Tiukinta oli kun Helsingin keskustasuunnitelmasta päätettiin 20 äänestyksellä. Muistan vielä senkin, kun sain puolen vuoden porttikiellon Helsingin suunnitteluhommiin, keskusteltuani lautakunnan jäsenen kanssa ennen kokouksen alkua ja äänestystä. Oli kysymys Itäkeskuksen liikennejärjestelmästä ja Kauppakartanontiestä. Porttikiellon antoi Lars Hedman, virastopäällikkö. Nyt lautakunta oli yhtä mieltä korkeasta rakentamisesta, Malmin lentokentän lopettamisesta ja Pisarasta. Siis juuri noista kolmesta asiasta, joita minä haluaisin revisioida. Hauskalta tuntui se, että Ilaskiven bulevardit ovat nousseet nyt ratkaisijan asemaan Helsingin kasautumista suunniteltaessa. Kiihkeimpiä bulevardisoinnin kannattajia ovat vihreät ja vasemmisto. Silloin ennen aikaan juuri tuon henkiset olivat kiihkeimpiä gryndauksen ja tiiviin kaupungin vastustajia. Paha kokoomus ajoi läpi Kallion purkamisen ja saneeraamisen. Nyt siitä saisi varmaan kansalaispalkinnon, sillä syntyihän silloin lisää kaupunkia Helsinkiin. Nykylautakunnalla on erimielisyyttä siirtolapuutarhoista ja Malmista. Ilaskivellä oli selkeä sääntö: siirtolapuutarhoihin ei kosketa! No ei kyllä Malmiinkaan!

 Kunnallista jujutsua, nujuamista ja mylläämistä
Tämän päivän Hesarissa oli iso tarina jujutsun MM-voittaja Venla Luukkosesta.  Hänen lanseeraamansa ajatus sopisi hyvin kaupunkisuunnittelun ohjeeksi ja malliksi. ”Parasta on nujuaminen ja mytyssä myllääminen.”
  
Nujuamista ja mytyssä mylläämistä valaistiin sarjalla mielenkiintoisia esityksiä. Tutkijat ja muut kaupunkisuunnittelun viiteryhmäläiset pitivät mielenkiintoisia alustuksia. Luennoitsijoina jäivät mieleen professori Matti Kortteinen, hän puhui täydennysrakentaminen ongelmista, tohtorikoulutettava Elina Eskelä, hän kertoi mielenkiintoisella tavalla kansainvälisten osaajien asumistyytyväisyydestä pääkaupunkiseudulla ja erikoistutkija Katja Vilkama, hänen ajankohtaisena teemanaan oli muuttoliike ja alueellinen eriytyminen.  Muuten tuon session helmiä olivat myös nuorisoasiainkeskuksen toimistopäällikkö Ulla Laurion esitys sekä Mikko Ahon ”kaupunki-kaupunkilaiset” -esitys.
  
Merkittävän akatemiasession päätteeksi Kimmo Lapintie, Heikki Laaksonen, Simo Sankari, Jorma Parkatti ja Tero Vanhanen keskustelivat. Sankari lanseerasi eräässä tilaisuudessa mainion teeman: ”Virasto varasti asukkailta vuorovaikutuksen”. Sitä aihetta hän nytkin pyöritteli. Laaksonen esitteli kippuroita. Hauskimpaan vetoon pääsi Tero Vanhanen. Hänen näkökulmansa poikkesi niin totaalisesti muista puhujista. Hän edusti urakoitsijaa, joka loppujen lopuksi sitten joutuu kaiken tekemään, hankkimaan asukkaat, hankkimaan kivijalkakauppiaat ja ottamaan vielä kaiken vastuun taloudesta. Siinä eivät tutkimusviisastelu tai tavoitekirjo paljoa auta.
  
Kasautuminen
Tämä sana tuntuu toistuvan kaikkien kaupunkikasvun aposteleiden sanomassa. Eniten sitä jauhavat maantieteilijät ja taloustietieteilijät. Rikhard Manninen, yleiskaavapäällikkö, hänkin kirjoitti 17.4 Hesarissa: ”Suurkaupungistuminen synnyttää kaikkialla maailmassa niin sanotun kasautumisedun, joka nostaa kaupungin taloudellisen toiminnan tuottavuutta merkittävästi”. Kun nyt kaupungin koneisto haluaa tarkastella Helsinkiä nimenomaan vain sen rajojen sisällä niin kai minäkin voin sen tehdä. Helsingin kaupungin maapinta-ala on 214 km2. Nykyinen asukastiheys on 2900 asukasta maaneliökilometrillä. Jos asukasluvuksi saataisiin 860000 asukasta, tiheys olisi 4000 asukasta/maakm2. Kasautuiko riittävästi? Verrataan sitä eräisiin maailman kaupunkeihin.
  
Helsingin kaupungin alueen nykyinen asukastiheys 2900 asukasta/maakm2. Se on suurempi kuin Frankfurtin Cityssä ja samassa luokassa Oslon, Varsovan ja Amsterdamin kanssa. Helsingin yleiskaava pyrkii irrottautumaan tästä joukosta ja haluaa lähestyä Tokion, Tukholman, Vancouverin ja Lontoon lukuja. Asukastiheys noissa ”kilpailija-kaupungeissa” on noin 5000 asukasta neliökilomerillä.  Köpis ja Milano edustavat hyvää 7000 asukkaan tasoa per km2. New Yorkin City on tasolla 10000 asukasta/km2 ja Pariisi länsimaiden tiheimpänä 22000 asukasta per km2. Manhattanilla on kyllä pari aluetta, joilla tiheys kohoaa 40000 tasolle.
  
Viisastuakseni ihmettelin vielä varsinaisen kantakaupungin eli cityn osuutta kaupungin metropolialueen väestöstä.  Helsingin 30 % näyttää olevan hyvää maailman tasoa. Lontoossa, Varsovassa, Amsterdamissa, Oslossa ja Roomassa näyttää CITY olevan Helsingin kanssa samaa luokkaa suhteellisessa koossaan.

Kilpailukyky
Kilpailukyky on nykyajan mantra. Kaikesta kilpaillaan. Kuinka monta kertaa näillä päivillä mainittiin kilpailukyky kasvun synonyyminä. Mistä kilpaillaan? Kansainvälisten yritysten pääkonttoreista? Väestönkasvun nopeudesta? Kyvystä kotouttaa? Kaupunkipöhinästä? Asuntorakentamisen volyymistä? Turvallisuudesta? Joukkoliikenteen palveluista? Jäi epäselväksi!

Kivijalkapalvelut
Kivijalkakaupat ovat ihania. Yleensä ne ovat yhden tai kahden ihmisen työpaikkoja. On kampaamoja, kynsihoitoloita, suutareita, kahvibaareja, lukkoliikkeitä, luomukauppoja, laukkukauppoja, gallerioita, kukkakauppoja ja Siwoja sekä K-Ekstroja. Elääkseen ne vaativat asiakkaita. Seminaareissa näitä kaivattiin ja väitettiin tiivistämisen tuovan lähes kivijalkainvaasion. Hauskaksi keskustelu meni kun Tero Vanhanen vetävään tyyliinsä kertoi innovoineensa kivijalkoja jopa ilman niitä kauppoja. Muistelin vanhoja. Aikanaan Olaria rakennettaessa urakoitsijalle annettiin lisää rakennusoikeutta jos tekevät kivijalkakauppoja. Muutamia syntyikin.
  
Teron kivijalkaa ilman kauppoja. Mutta käyttöäkin löytyy.



Laskin muuten huvikseen paljonko uusi 10000 asukkaan asuntoalue toisi kivijalkaan sopivia toimipisteitä. Jos kirkko ja vähittäistavarakaupatkin pantaisiin kivijalkaan, niitä voisi tulla 20000 k-m2, eli 4 % kokonaiskerrosalasta. Jos asuintalot olisivat 8-kerroksisia, kivijalkaa olisi kaiken kaikkiaan tarjolla 50000 k-m2. Aika sopivasti.

Nettikauppa ja etätyö
Kummallista miten vähän nettikaupan ja etätyö merkitystä on selvitetty. Kilpailukyvyn kannalta globaali nettikauppa on huono juttu. Vastapainoksi suomalainen yritteliäisyys ei ole keksinyt juuri mitään kaupattavaa. Nyt kotimaisen nettikaupan arvellaan kuitenkin mullistavan päivittäistavaroiden kaupankäynnin. Mukana kuvassa on kotiinkuljetus. Kun tutkimuksia ei ole, väitän nettikaupan lisäävän liikennettä. Etätyöstä kuulimme mielenkiintoisen esitelmän. Kim Väisänen kertoi, etteivät hänen firmansa tirehtöörit maapallon eri puolilla lainkaan tapaa kasvoista kasvoihin ja pääkonttorikin on Joensuussa ja päätirehtööri Helsingissä. Firman toimiala on muuten innovatiivinen: turhan tiedon hävittäminen. Ei kuitenkaan kelvannut esimerkki yleisratkaisuksi. Sairaanhoitajien, opettajien ja bussikuskien on vaikea tehdä työtään etänä. Kaiken palveluhenkilöstön ja rakennustyöväen osalta paikallisuus korostuu. Elokuva- ja TV-tähdillä etätyö toimii, mutta teatteri ja ooppera edellyttävät yhteisiä paikkoja.
  
Etätyö, teletyö, nomadityö, kotityö, nuo käsitteet ja työskentelytavat eivät ole vielä maailmaa muuttaneet. Jotkut ovat laskeneet nykyisen etätyöosuuden olevan jossain tasolla 5-10 %. Laiturin seminaarissa lanseerattiin Olli Hakasen ja Kalle Toiskallion toimesta ajatus matka-ajan muuttamisesta työajaksi. (Mitä tuo oikein tarkoittaneekaan?) Jenkeissä ovat tutkineet etätyön suorituspaikkoja. Näyttää siltä, että matkatyön osuus julkisissa kulkuneuvoissa on vielä melko vaatimaton. Olisiko niin että juuri julkisten kulkuneuvojen matkustajat tekevät enimmäkseen paikkaan sidottua palvelutyötä?


Minulta jäi tässä paljon seminaarin pintaan nostamia asioita kertomatta. Niitä ovat muun muassa bulevardit, kohtuuhintaiset asunnot ja kansalaisvuorovaikutus Palaan niihin myöhemmin kuten olen tehnyt jo aiemmin.

2 kommenttia:

  1. Pena
    Luin blogisi Helsingin kaupunginsuunnittelun luentosarjasta sekä Ilpo Aarnialan vastaavan blogin, johon viittasit. Mukavasti ne täydensivät toisiaan, niin kuin tekin Kampin Laiturin penkkirivillä.
    Helsingin kaupunginsuunnittelun ongelma on se, ettei ole mahdollisuutta käsitellä pääkaupunkiseudun kaupunkialueen suunnittelua kokonaisuutena.
    Aikoinaan 1968 tutustuin Creater City of Londonin suunnitteluun ja Lontoon ympäristön puutarhakaupunkeihin, kun sain Liikesivistysrahastolta apurahan vihervyöhykkeisiin tutustumisen Lontoon ja Glasgown ympäristöissä. On jollakin tavalla helpompaa tehdä yksiittäisiä päätöksia, kun kokonaisuus hahmottuu. Helsingin niemi ei ole muuta kuin osa kokonaisuudesta, katso vaikka Ilpon blogin metropolialueen karttaa. Ei varmaankaan olisi hullumpi idea koota lähikuntien suunnittelijoita ja poliitikkoja avartamaan mieltään vastaavanlaiseen tilaisuuteen. Tarvitaan varmaan messuhalli, mutta Bio-Rexin suuri salikin kelpaisi. Kun suunnittelijat puhuisivat härjistään, joilla kyntävät, niin pian huomaisivat, että kaivataan laajempia näkyjä, jotta kokonaisuus toimisi. Piru vaanii yksityiskohdissa. Niin se vaanii sellaisessa kaupunginsuunnittelussakin, jossa tuijotetaan vain yhtä niemennokkaa. Laajemman tilaisuuden asiantuntija-anti voisi piillä siinä, että jokainen pakostakin joutuu peilaamaan omaa tonttiaan tuohon laajempaan alueeseen ja kokonaisuuden toimivuuteen. Voisi tehdä poliittisille päättäjillekin hyvää tarkastella aluettaan vaikkapa ilmasta niin kuin Ilaskivi mieluusti aikoinaan teki. Siitä näkökulmasta siirtolapuutarhojen säilyttäminenkin vaikutti mielekkäältä ja Malmin.
    Hyvää kevättä ja tupsulakki esille.
    Kari Karanko

    VastaaPoista
  2. Pena,
    Tom Packalen kannattaa toistaiseksi ainoana kaupunginsuunnittelulautakunnassa Malmin lentokentän säilyttämistä. Korjaatko? Muuten hyvä blogi.
    Yst.Terv. Samuli Kallio

    VastaaPoista